Skeematerapiaryhmä tunne-elämän epävakaudesta kärsiville

Skeematerapiaryhmässä on tavoitteena lisätä osallistujan kykyä tunnistaa ja ymmärtää omaa hyvinvointia heikentäviä ajattelu-, tunne ja käyttäytymismalleja sekä harjoitella uusia, itseä auttavia toimintatapoja. Ryhmässä pyritään edistämään tunteiden säätelytaitoja, ahdingon sietoa sekä itseä auttavaa toimintaa ihmissuhteissa. Monilla epävakaudesta kärsivillä henkilöillä on haasteena, että joissakin tilanteissa he säätelevät liikaa tunteitaan eli jättävät ilmaisematta niitä, vaikka se voisi olla itsen kannalta tarpeellista ja hyödyllistä. Toisissa tilanteissa tunteiden säätely voi puolestaan olla liian vähäistä ja johtaa esimerkiksi raivoamiseen ja itseä sekä läheisiä ihmissuhteita vaurioittavaan käyttäytymiseen.

Ryhmässä harjoitellaan tunnistamaan omia minätiloja, minkälaisissa tilanteissa ne aktivoituvat nykypäivänä, ymmärtämään niiden syntyhistoriaa ja harjoittelemaan vähitellen itseä auttavia ajattelu- ja toimintatapoja nykypäivänä. Minätiloissa tiivistyy ja aktivoituu jokin tai joitakin omista skeemoista tai kansankielellä sanottuna tunnelukkoa. Nähdään, että skeemojen syntyhistoriaan vaikuttaa oma temperamentti ja elämänkokemukset. Skeema vaikuttaa siihen kuinka näemme itsemme, muut ihmiset ja maailman. Jokin skeeman liittyvä toimintatapa, joka on toiminut hyvin lapsuuden kasvuympäristössä, voi tuottaa hankaluuksia aikuisiällä, jos sitä soveltaa kaikkiin ihmissuhteisiin. Tärkeä elementti ryhmässä on muilta ryhmäläisiltä saatava vertaistuki.

Kaikki ryhmään hakeutuvat yksilöhaastatellaan ennen ryhmän alkua. Haastattelun kesto on 1,5h. Ryhmähoidon ohella ryhmään hakeutuvalla tulee olla viikoittainen yksilöpsykoterapia. Ryhmien alkamisajankohdista löydät lisätietoa ajankohtaista osiosta.

Lisätietoa: