Kenelle ryhmä on tarkoitettu?
Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on pitkäaikainen masennus. Masennuksen on täytynyt jatkua yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta tai pidempään. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden masennuksen aiheuttaman eristyneisyyden, toivottomuuden ja keinottomuuden murtamiselle. Aikuisiällä alkanut pitkäaikainen masennus on saattanut vaikuttaa siten, että ihminen on alkanut kokea toivottomuutta ja keinottomuutta vuorovaikutustilanteissa ja hän ei usko selviytyvänsä niistä. Jo lapsuus- tai nuoruusiällä alkaneessa masennuksessa voi olla taustatekijänä, että henkilö ei ole saanut riittävästi tunnetason tukea ja mallia siitä, kuinka toimia sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin hän saattaa ajatella ja toimia tavoilla, jotka tuottavat jatkuvia pettymyksiä ihmissuhteissa.
Mitä ryhmässä tehdään?
Ryhmä pohjautuu pitkäaikaisen masennuksen kognitiivis-behavioraaliseen hoitomalliin (CBASP). Hoitomallissa kognitiivinen viittaa masennukseen liittyvien kielteisten ajatusten tutkimiseen ja korjaamiseen. Behavioraalisella tarkoitetaan huomion kiinnittämistä käyttäytymiseen ja toimintaan. Työskentelyssä tarkastellaan omia tapoja toimia vuorovaikutustilanteissa. Ryhmässä harjoitellaan konkreettisesti, esimerkiksi vuorovaikutustilanteita demonstroiden toimimaan tavalla, joka vahvistaa kokemusta siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin ja siihen kuinka itseä kohdellaan. Työskentely kannustaa mielialaa tukevaan aktiivisuuteen ja sosiaalisen vuorovaikutukseen.
Milloin ryhmä kokoontuu?
Ryhmä kokoontuu kaksikymmentä kertaa ja kokoontumisen kesto on kaksi tuntia. Lisäksi ryhmän lopussa sovitaan seurantatapaamisten ajankohdista.
Kenelle ryhmää ei suositella
Ryhmä ei sovellu, jos olet ajankohtaisesti huomattavassa määrin itsetuhoinen, psykoottistasoisesti masentunut tai sinulla on päihteiden käytön kanssa haasteita.
Miten ryhmään haetaan?
Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut ryhmästä. Ryhmään hakeutuminen alkaa 1,5 h kestävällä yksilöhaastattelulla. Haastattelussa ryhmän ohjaaja arvioi ryhmän soveltuvuuden hakijalle. Samalla ryhmään hakeutuva saa lisätietoa ryhmästä ja siinä käytettävistä työskentelymenetelmistä. Ryhmään otetaan 4-7 henkilöä. Ryhmä käynnistyy, kun hakijoita siihen on riittävästi.